Tuu messiin <3 (projektin kuulumisia)

Pari vuotta sitten aloitin projektissa, jonka tarkoituksena on tuoda ihmisiä yhteen. Kohtaamaan toisiaan. Saamaan apua. Löytämään vertaistukea. Erilaisten ihmisten kanssa. Pari vuotta jylläsi korona maailmassa oikein urakalla. Pari vuotta rajoitettiin ihmisten kohtaamisia ja yhdessäoloa.

Pakon edessä jonkun verran lähinnä kokeiltiin nettikohtaamisia ja WhatsApp ryhmiä. Se ei kuitenkaan ole kaikille niin kätevää, kuin ehkä toivoisi, taidot eikä verkot ole yhtäläisiä kaikilla ja kaikkialla. Rajoituksista huolimatta tarjottiin monikulttuurisille nuorille mahdollisuutta ”live” läksyapuun, mutta ilmeni ettei heitä huolettanut läksyt vaan se että ei päässyt tapaamaan kavereita, että harrastusten sijaan joutui istumaan kotona. Jollainlailla yksin.

Rajoituksia vähennettäessä kohtaamisen mahdollisuudet kasvoivat. Pääsimme Itäkeskuksen ala-asteelle pitämään läksykerhoa. Yhteistyö oli aivan mahtavaa! Oli upeaa seurata miten pienet koululaiset voimautuivat heistä välittävien aikuisten tukemina.

Kutsuttiin uusia ja vanhoja perheitä keväällä kansainvälisiin perheiltoihin. Vain jotkut tulivat. Kaikki seurasivat ilmoittelua WhatsApp-ryhmässä, mutta vain harvat saapuivat paikalle. Kaikki jännittivät onnistuvatko tapaamiset. Mitä jos uudet rajoitukset astuvat voimaan? Ketkä ovat ja ketkä eivät ole rokottautuneet?

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Lisää pelkoja. Lisää poteroitumista. Lisää huolia. Kaukana mutta yllättävän lähellä oleva sota sekoittui myös meidän päiviemme kulkuun. Jotkut lapset eivät uskaltaneet puhua omaa äidinkieltään. Läksykerhossa seurasimme keskustelua sodasta venäläisten ja muunmaalaisten lasten välillä, valmiina toimimaan rauhanturvaajina tarvittaessa. Pohdimme yhdessä miten selittää tilannetta joka itsellekin oli hämmentävä ja sekava sekä pelottava.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna oli Messi-projektin kansainvälinen perheleiri. Osallistujat olivat sekä eri toimintaryhmistämme, että eri etnisistä taustoista. Leiri oli todella onnistunut. Osallistujat olivat onnellisia ja iloisia. Me kaikki hyvinkin erilaiset, eri ikäiset ihmiset onnistuimme yhdessä viettämään ihanan viikonlopun. Kaikki huolehtivat toisistaan. Kaikki olivat kiinnostuneita toisistaan, toistensa ajatuksista ja kokemuksista, toistensa tiedoista ja taidoista, toinen toistemme hyvinvoinnista kauniin luonnon keskellä

Ajattelen että yllättäen kevät ja syksy, omilla tavoillaan tuovat meidät kaiken uuden alkuun. Kevät versoineen ja silmuineen ja lisääntyneen valon kanssa. Syksy taas on uuden alku koulujen, päiväkotien, harrastusten ja töiden sekä opiskeluiden uusien lukujärjetyksen aikaa. Uusi kausi alkaa.

Tuntuu että ihmiset ovat edelleen varuillaan. Huolestuneita ja uupuneita eristäytyneisyyteen, sieltä tien ulos löytäminen on vaivaloista. Itse olen projektityöntekijänä ”väsynyt” sen edessä, että taas pitäisi jaksaa ja uskaltaa aloittaa uudestaan. Käynnistää toiminnat, vaikka mielessä pyörii kysymys kuinka pitkäksi aikaa? Milloin ja miten meitä seuraavaksi oman turvavallisuutemme vuoksi taas rajoitetaan? En uskonut olevani hyvä elämään hetkessä, mutta itsestänikin olen oppinut uutta: pystynkin tunnistamaan, että juuri nyt kaikki on hyvin, juuri tänään päätän aikatauluista ja teen tilavarauksia, tänään teen osallistujille kutsut … Huomenna tai ylihuomenna voi olla toinen tilanne, mutta juuri nyt muistan toukokuun leiriä ja jatkan työtäni yhteisen hyvinvoinnin eteen. Tänään toivotan kaikki tervetulleeksi, keitämme teetä ja leivomme lasten kanssa pullaa – taputan isää rohkaisevasti olkapäälle, katson lempeästi pöydän yli teinejä, kuuntelen arvostavasti nuorten naisten uhoa ja halaan itkevää äitiä. Tässä on mielestäni projektini ydin.

MINNA