Juuri nyt tuntuu tärkeältä puhua toivosta. Mitä toivo on? Mistä toivo tulee? Toivo on yksi tunteista, joita ihminen kokee, kuitenkin sitä on vaikea määritellä. Ilo, suru, viha, pettymys ovat helpompia tunnistaa ja määritellä. Toivo saattaa olla kuin herääminen johonkin mukavaan päivään, tietäen että tänään tapahtuu jotain mielenkiintoista. Toivon vastakohta toivottomuus on ehkä helpompi tunnistaa. Mitä värejä herää kun mietit toivoa, entä toivottomuutta? Itselläni toivottomuus näyttäytyy jonain synkkänä mustan ruskean tumman harmaan sekaisena syöverinä tai pyörteen tapaisena liikkuvana, joka voi imaista mukaansa. Toivo taas näyttäytyy hennonvihreänä koivun kevään ensimmäisenä hiirenkorvana, jonka tuoksunkin voin tuntea. Ajatus keväästä ja valosta lohduttaa. Toivo on uskoa ja luottamusta siihen että kaikki järjestyy, vaikka juuri nyt ei oikein jaksaisi, niin huomenna voi olla tai on paremmin. Miten toivoa voisi lisätä omassa elämässä?
Mielessäni pyörii pari biisiä: Maarit Hurmerinnan hymypoika, jossa on mainiot sanat: ” muista! ihmiselämään riittää kun selviydytään” ja ”ihmiselämässä vaikeinta on nyt ja tässä” ja virsi matkamies maan: ”mua auta Herra mä toivon vaan vaikkei ois toivoa ollenkaan” Ajattelen että toivo tulee kiitollisuudesta, kiitollisuus ainakin kasvattaa toivoa. Jos pidän itsestäni huolta, en vaadi liikaa, syön terveellisesti, liikun ja teen asioita jotka ovat itselleni merkityksellisiä olen kiitollisempi. Kun vielä jaksan huomata muut ihmiset ympärilläni ja olla heille jotenkin mukava, katsoa ja kuulla, olla yhdessä, syntyy iloa ja toivoa. Joskus toivon löytäminen vaikeina aikoina vaatii enemmän ja silloin voi myös tarvita ammattilaisen apua.
Mistä tänään olen kiitollinen? Siitä että olen suht terve, minulla on ruokaa ja katto pään päällä, ystävä jonka kanssa voin jakaa ajatuksia ja kertoa murheitani. Voin liikkua haistella ulkoilmaa, tuntea viiman ja auringon, odottaa kevättä. Samalla kun voin ajatella hyviä asioita, joita olen kokenut, voin unelmoida että on jotain jonka haluaa kokea tai toteuttaa. Sen ymmärtämisestä, että juuri nyt voi olla vaikeaa, mutta ehkä huomenna on paremmin.
Toiveikasta joulukuuta!
t. Sirpa