Saapas-vapaaehtoisen kesäajatuksia

Saapas-vapaaehtoinen, sellainen täysi-ikäinen ihminen, joka vapaa-ajallaan auttaa nuoria.

Olen itse Saapas-vapaaehtoinen, koulutukseni olen käynyt ensimmäisen kerran 2001 Porissa. Perjantai-iltaisin Saapaslaiset kokoontuivat ensin yhteen ja sitten jalkaantuivat öiseen kaupunkiin, olemaan läsnä ja näkyvissä. Keskustelemaan ja auttamaan. Saatettiinpa siinä kutsua poliisiakin tilanteisiin, joskus saateltiin selviytymisasemalle ja käytiin moikkaamassa nuorisotalolla, niin nuoria kuin työntekijöitäkin.
Samaan aikaan usein oli myös Saapas kahvila, päihteetön tila, johon nuoret saivat pistäytyä lämmittelemään tai juomaan pikkurahalla kupin kuumaa.

Muutama vuosi sitten muutin Helsinkiin ja tulin mukaan Snellun Saappaan toimintaan. Saappaana oleminen ei ole tässä parin kymmennen vuoden aikana kovinkaan muuttunut. Edelleen jalkaudutaan kaupunkiin, olemaan läsnä ja näkyvillä.
Etsitään nuoria puistoista, rannoilta, asematunneleista, koulujen ja päiväkotien pihoilta. Etsimme, jotta löytäisimme, sitä se on se etsivä nuorisotyö.

Viisaammaksi ja kokeneemmaksi sitä on vuosien varrella tullut, tarkkanäköisemmäksi ja koulutetummaksi. Ensiaputaitoja, päihdetietoisuutta, tiimitaitoja, myös aggressiivisen nuoren kohtaamiseen on koulutettu. Olen toiminut Festarisaappaana, Saapas-kahvilassa, katu- ja autopartiossa, myös netti-Saappaana ja Saapas-päivystyksen vetäjänä.

Saapaslaiset tunnetaan festareilla ja öisellä kadulla liiveistä, joissa on oranssi iso Saapas, sellaisen pukee päälleen hyvillä mielin ja lähtee muiden kanssa kadulle… etsimään, löytämään ja olemaan läsnä. Tarjoamaan vettä, kysymään kuulumisia, monen monta tarinaa, pyyhittyjä kyyneleitä, kotiin soitettuja puheluita, nuoria kavereineen, pahaa oloa, yksinäisyyttä ja agressiota. Miksi olla se turvallinen aikuinen Saapaslaisena? Siksi, että joku aikuinen olisi. Siksi olen Saapas, vieläkin 🧡

T. Mirka