Lähtöpäivä lähestyy ja pieni ahdistus alkaa hiipiä työntekijän mieleen. Olenko nyt pakannut kaiken tarvittavan? Olihan se Jeesus-peliä varten tarvittava jättinoppa nyt mukana? Onhan turvallisuusasiakirjat allekirjoitettu? Ainiin, pitää muistaa ilmoittaa keittiölle, että onkin yksi kasvissyöjä enemmän kuin ennakkotiedoissa sanottiin.
Tätä on riparille lähteminen…työntekijän mielessä pyörii käytännön asioiden lisäksi miljoona omaan itseen liittyvää asiaa. Saankohan mukavan sängyn täksi viikoksi? Onkohan siinä lähellä joku suihku niin, ettei tarvitse käydä leiriläisten kanssa samassa? Miten jaksan taas seitsemän päivää meteliä, kännykän räpläämisestä huomauttelua ja lyhyitä yöunia?
Ja kuitenkin sitten kun se kaikki on ohi, voi mieli haikeani muistella, miten mukavaa se olikaan. Leirityö on omalaatuinen juttu, josta me jotkut nautimme kovasti. Hässäkän ja väsymyksen keskeltä löytyy upeita helmiä päivä toisensa jälkeen. Fiksuja ja hauskoja nuoria, jokainen oman laisiaan, sekä hauskoja hetkiä, asialleen omistautuneita isosia ja huippuja työkavereita.
Näin konfirmaation lähestyessä voin taas tyytyväisenä todeta, että oli hyvä päätös lähteä tänä kesänä Pakilan seurakunnan riparille mukaan. Olen saanut viimeisen kymmenen kesän aikana olla riparilla monen eri Helsingin seurakunnan kanssa ja taas olen yhtä kokemusta rikkaampi. Vaikka leirille lähteminen ei aina tunnu kaikkein kevyimmältä työtehtävältä, ei vielä koskaan ole leiriviikon jälkeen harmittanut, että lähdin. Suosittelen kaikille muillekin riparin nuorentavaa voimaa, toimii paremmin kuin yksikään kallis seerumi! -Sanna-
