Haluan onnitella erityisesti sinua, joka päätät vuotta opintojen parissa ristiriitaisin ja riittämättömyyden tuntein. Olet mennyt raskaan poikkeusvuoden läpi ja selvinnyt siitä hengissä. Joku on sanonut, että tänä korona-aikana, kun suurin osa opiskelijoista on kokenut jonkinlaisia uupumisen oireita, rutiinisuoritusta voi pitää huippusuorituksena. Niin voi asiaa katsoa armollisesti ja myötätuntoisesti.
Ja siihen voisin lisätä, että se, että on säilynyt hengissä, vaikkei olisi läpäissytkään opintoja, on kaikista tärkeintä. Erityisesti jos olet kamppaillut ahdistuksen, masennuksen, monenlaisen mielen ja kehon oireilun, itsetuhoisten ajatusten ja tekojen keskellä, toivon, että voisit juuri siitä syystä erityisesti arvostaa sitä, että olet selvinnyt tämän opintovuoden päätökseen hengissä.
Jos karistat mielestäsi vertailun muihin ja meille ihmisille tyypillisen tavan olla kriittisiä itseämme kohtaan, niin mistä itseäsi voisit kiittää? Missä olet onnistunut? Minusta jokainen tämän raskaan vuoden läpielänyt opiskelija voi aidosti onnitella itseä. Tällaisen vuoden aikana elämästä voi oppia sellaisia asioita, jotka eivät kuulu varsinaiseen opetussuunnitelmaan ja joiden merkitys voi kantaa moniin tuleviin elämän haastaviin vaiheisiin ehkäpä enemmän kuin akateemiset aineet niiden arvoa väheksymättä. Omalla koulutaipaleella lopputyön tekemisen tärkein anti oli silloin löytämäni kyky ottaa huumorilla kaatuvat tietokonesysteemit. Monesti olen niihin muistoihin palannut stressaavissa tilanteissa, että sen sijaan että alkaisin kiristelemään ja stressaamaan, voin löytää tilanteen humoristisuuden. Se on ollut hyödyllinen taito elämässä.
Tai vieläkin mieleeni nousee tunteita herättävä muisto yläasteen vanhasta äidinkielenopettajasta. Hän kohtasi tuntia häiritsevän pojan, jolle useimmat muut opettajat antoivat suoraan jälki-istuntoa, kun hän teki jotakin muuta kuin keskittyi opintoihin. Poika kieritti äidinkielen tehtäväpaperista kiikarin ja katseli sillä ympäriinsä. Opettaja kysyi häneltä: ”mitä sinä katselet”, johon poika vastasi ”kotiin katselen”, ja opettaja jatkoi dialogia tehden itsekin samalaisen kiikarin paperista ”missä sinun kotisi on?” Dialogi jatkui jonkin aikaa. Tämä kohtaaminen on vaikuttanut minuun syvästi opettaen kohtaamista ohi normien, pysähtyen nuoren kokemuksen äärelle huikean yllättävällä tavalla kiinnostuen ja kysyen lisää, kun oletus koulun normien mukaan toimimisesta olisi ollut moitteet häiriöstä. Ehkäpä tuo äidinkielen opettajan esimerkki oli yksi niistä merkittävistä kokemuksista, jotka saivat minut kiinnostumaan ihmisten parissa tehtävästä auttamistyöstä. Tällainen oheisoppiminen tai miksi sitä kutsuukaan, on minusta todella tärkeää oppimista, joka voi antaa syviä tunnetason oppimiskokemuksia. Arvelen, että koronavuosi on voinut olla tämänkaltaisia kokemuksia täynnä suhteessa omaan oppimiseen tai johonkin opettajaan tai muuhun koulun tärkeään aikuiseen. Mikä on ollut yllättävää, erilaista, jotakin mitä et olisi osannut odottaa? Onko joku nähnyt sinut pintaa syvemmältä? Onko joku antanut arvostusta ja kehuja silloin, kun olisit odottanut moitteita? Mitä itse olet tehnyt uudella, erilaisella tavalla, josta voi olla apua jatkossakin?
Jos opit olemaan tämän poikkeusvuoden aikana yksin hätääntymättä, olet oppinut säätelemään yksinoloon liittyviä tunteita. Jos opit pyytämään pahaan oloosi apua, opit sitä, ettei yksin tarvitse pärjätä, vaan on lupa pyytää apua ja sillä voi olla auttava vaikutus. Jos opit sietämään heikompaa koulumenestystä arvosanoilla mitattuna, opit kenties sitä, että voi kestää pettymyksen tunnetta, välillä rimaa on hyvä madaltaa, asioita on lupa laittaa tärkeysjärjestykseen ja se on mahdollisuus siihen, että voi oppia hyväksymään itseä sen perusteella, kuka on eikä niinkään mitä on ja osaa. Jos opit elämään päivän kerrallaan tietämättä mitä huomenna voi tehdä, opit epävarmuuden sietämistä ja nykyhetkessä oloa. Jos opit kestämään pettymyksen tunteita, surua ja ahdistusta pakenematta esimerkiksi päihteisiin, opit tuntemaan tunteitasi ilman pakenemista.
Kutsun sinua pysähtymään hetkeksi ja pohtimaan mikä on asia, jonka olet tämän kuluneen kouluvuoden aikana oppinut? Ja antamaan kiitoksen itselle siitä. Se voi olla joku noista mitä minä pohdin tai jotakin muuta. Jos nyt kuvitellaan, että nämä tai jokin näistä asioita on toteutunut kohdallasi, niin voimme varmasti summata, että kouluvuosi, jossa opiskelija on oppinut sellaisia taitoja, kuten että hän
• uskaltaa olla yksin,
• osaa pyytää apua vaikeissa tilanteissa,
• kestää pettymyksiä
• osaa säädellä tavoitetasoaan tilanteen ja jaksamisensa mukaan,
• osaa priorisoida,
• on oppinut itsen hyväksymistä riippumatta suorituksista ja
• taitoa sietää epävarmuutta ja vaikeita tunteita pakenematta,
on elämisentaitojen kannalta mennyt kiitettävästi.
Näitä taitoja voit minusta ylpeästi kirjoittaa omaan ansioluetteloosi vaikkapa otsikon alle ”koronavuoden aikana opin…”, kun haet tuleviin tehtäviin elämässäsi.
Jos nyt kokisit, että omalla kohdallasi edellä kirjoitetut asiat eivät päde ja vuosi kerta kaikkiaan meni surkeasti etkä löydä siitä tai omasta toiminnastasi mitään hyvää ja onniteltavaa, sekin on tosi, aito kokemus ja sellaisenaan aivan oikea ja hyvä. Silloin vuosi meni niin ja onnittelut, että todella uskalsit katsoa kokemustasi sellaisena kuin se on. Ja sen kyllä nostaisin vielä erityisesti listan kärkeen.
Kouluvuosi, jossa opiskelija on oppinut sellaisia taitoja, kuten, että hän
• uskaltaa katsoa kokemusta sellaisena kuin se on selittelyjen tai toiveajattelun sijaan
on kouluvuosi opettanut jotakin korvaamattoman merkittävää.
Kaikkien erilaisten tunteiden ja kokemusten kanssa teille kesää kohti suuntaaville opiskelijoille tasavertaiset superonnittelut. Hienoa, että olet siinä juuri nyt! Lämmin onnittelu Snellulaisilta!
Tätä onnittelua kirjoitteli Snellun Taina
P.S. En tiedä miten tätä sanoa, mutta mieleeni tulee lukijoissa ne, jotka tuntevat jonkun läheisen tai kauempaakin tutun nuoren, joka ei selvinnytkään hengissä tästä vuodesta, niin haluan ilmaista syvän, myötätuntoisen osanottoni. Jos haluat puhua menetyksestäsi, täällä olemme Sinua varten.