Luovuuden lahja

Elämme parhaillaan poikkeusoloissa. Yhtään väheksymättä kaikkea siihen liittyvää huolta, pelkoa ja murhetta, ajattelen sen tehneen meille myös (vähintään yhden) palveluksen. Jos nyt on poikkeustila – siis jotain mikä poikkeaa jostain normaalista – on olemassa myös jokin normaali. Poikkeustila voi nostaa tuon normaalin uuteen tarkasteluun. Mistä on tullut meille normaalia?

Olen pohdiskellut tuota normaalia viime aikoina luovuuden kautta. Nyt poikkeusoloissa työ- ja kouluympäristöissä on keksitty upeita tapoja toteuttaa ja mahdollistaa asioita. Kotona ihmiset ovat alkaneet viihdyttää itseään monin tavoin. Some on täyttynyt mitä mielikuvituksellisemmista meemeistä ja videoista, hyvin oivaltavistakin. Olen seurannut, kuinka yksi on puhjennut runoilemaan ja toiset ovat keksineet, miten etänä järjestetään juhlia.

Monet ovat kaivaneet esiin kauan nukuksissa olleita harrastuksiaan. Tuttavani leipoo uskomattomia luomuksia perheelleen. Minä olen neulonut neljät sukat. Eräs nuori kertoi alkaneensa opetella uutta taitoa, minkä hektinen ja tiukasti aikataulutettu arki on tähän asti estänyt. Omanlaistaan luovuutta tarvitaan niissä perheissä, joissa saadaan arki sujumaan erilaisina kotikoulun ja etätyön yhdistelminä.

Normaaliolomme ovat monelle yhtä kiirettä, aikatauluja, tavoitteita ja informaatioähkyä. Pyörittelemme faktoja. Pyrimme loogisuuteen ja tehokkuuteen. Pitäisi suorittaa yhtä ja toista. Se on kai meidän normaalimme. Ei jää paljon tilaa luovuudelle, joka pintaan noustakseen vaatii aikaa, rentoutta ja joskus jopa tylsyyttä. Pakko ja kiire ovat sen kahlitsijoita.

Luovuus on ihmisille ominaista. Jossain kohtaa lapsuuden jälkeen se kuitenkin usein unohtuu elämästä; se ikään kuin kuihtuu, kun sitä ei tarpeeksi ravita, tai ainakin jää pitkäksi aikaa talvehtimaan. Parhaimmillaan luovuus kumpuaa spontaanina voimana ulos ihmisen sisäisistä sopukoista synnyttäen uusia ideoita, taidetta, musiikkia, kirjallisuutta tai vaikka salaisia päiväkirjamerkintöjä. Se yhdistelee asioita uusilla tavoilla ja antaa joskus jopa keinoja käsitellä sellaisia asioita tai tunteita, jotka eivät helposti sanoiksi taivu. Luovuuden kautta voi tavoittaa jotain oleellista itsestä.

Poikkeustila pakottaa meidät tekemään tuttuja asioita toisin kuin normaalisti tekisimme, mikä on omiaan ruokkimaan luovuutta. Myös peruuntuneet menot vapauttavat tilaa aikatauluista ja mielistä; löydämme uusia ja vanhoja asioita, jotka rikastuttavat meitä. Kun palaamme taas tavanomaisempaan arkeemme, voisiko normaali olla edes hitusen muuttunut?

Maria