Uusi vuosi ja uuden kujeet, sanoo vanha sanonta. Snellun kohdalla se pitää tänä vuonna paikkansa varsin hyvin. Muutto on jälleen edessä ja aikamoisia kujeita onkin tullut vastaan. Vaikka vajaat kaksi vuotta väliaikaisissa tiloissa onkin romun kerryttämisen aikavälinä melko lyhyt, niin kyllä siinäkin ajassa on ehtinyt kätkeytyä kaappeihin ja laatikoihin mitä ihmeellisimpiä tavaroita ja papereita.
Oman huoneeni tavaroiden läpikäymiseen on kuulunut myös sellaisten tavaroiden setvimistä, jotka eivät ole minun. Sain nimittäin edeltäjältäni perinnöksi laatikostollisen tavaraa, jota en edellisen muuton yhteydessä ehtinyt kovin valikoivalla silmällä tarkastella. Nyt niitä tonkiessani pyöri mielessäni montakin kysymystä. Miksi kukaan haluaa varastoida satoja, ellei tuhansia nuppineuloja? Miksi täällä on kilo saranoita? Mitä tehdään kolmella eri kokoisella mattopuukolla tai miksi mukana on vanhan talomme ikkunahaka? ”Outoja tavaroita sitä jotkut säästääkin” on helppo hymähdellä, kunnes katson muuttolaatikoihin, joihin olen juuri pakannut omia tavaroitani.
Mitä minä teen epämääräisen kulahteneilla stressipalloilla? 30 pahvista tehdyllä lentokoneella? Entä kuinka usein tarvitsen vanhoja Sanan Aika- kirjoja? Tai 100 tarraa joita en koskaa liimaa mihinkään? Niinpä – toisen ihmisen omituisten tavaroiden säästämiselle on helppo naureskella, mutta samanlainen hamsteri sitä taitaa elää eri kokoisena jokaisen meidän sisällä.
Muutto heti vuoden alussa antaakin oivan mahdollisuuden tehdä myös uuden vuoden lupauksen. Lopetan omituisten roinien säilömisen ja pyrin ehkäisemään sitä myös koko meidän talon osalta. En kuitenkaan ole mikään konmarittaja, vaan nautin siitä, että mukana on sopivassa suhteessa uutta ja vanhaa, muistoja ja samalla tilaa uusille muistoille. Uusissa tiloissa meillä on kuitenkin kaikenlaisia kivoja pieniä varastokopperoita, niiden kanssa on syytä olla tarkkana 🙂
Joka tapauksessa uusi vuosi on hyvä aloittaa muutolla. 13.1. lähtien Snellun löytää Matteuksenkirkon Varustamosta osoitteesta Turunlinnantie 3.
-Sanna-