Matteuksenkirkko

Turunlinnantie 3, Helsinki

+358 9 2340 2352

MALMIN VARUSTAMO -AKUUTTIKASSIEN JAKO

Viimeiset viikot ovat olleet kiireisiä täällä meillä Malmin Varustamolla. Olemme tehokkaalla tiimillä saaneet hyvinkin nopealla aikataululla organisoitua akuuttikassien jakelupisteen tänne meille. Ensimmäisenä päivänä ruokakasseja kävi hakemassa alta sata henkeä, mutta pian määrä lisääntyi, ja nyt hakijoita on päivittäin noin kolmesataa. Meidän tehotiimme tähti on ihana suntio Sari, jota kutsumme talon emännäksi.

Jokainen päivä on ollut hyvin erilainen ja siihen on mahtunut paljon puuhastelua. Yläreunan kuvassa näkyy teksti, jossa ruokakassia odottaville ohjeistetaan, kuinka odottaessa tulisi toimia. On äärettömän tärkeää, että odottajat pitävät toisiinsa hyvän etäisyyden.

Ruokakassit tulevat meille sekä Myllypurosta, Hurstilta, että kaupungilta valmiina. Kuvassa olevat vihreät ruokakassit ovat Hurstilta tulleita.

Aurinkoisina päivinä on ollut helppo jakaa ulkona valmiiksi pakattuja ruokakasseja, mutta sateisina päivinä jaamme katoksen alta. Eräänä kauniina päivänä saimme kitaristin soittamaan meille musiikkia samalla, kun jaoimme ruokia.

Skip to content