Matteuksenkirkko

Turunlinnantie 3, Helsinki

+358 9 2340 2352

Taimi-yökylä

Monella paikkakunnalla juhlistettiin kirkossa jo sadan vuoden ajan kouluikäisten parissa tehtyä työtä viettämällä yötä kirkossa 16.-17.11.2019. Sattui sopivasti niin, että Snellussa Alppilan kirkolla vietettiin samaan aikaan Taimi-yökylää. Snellun ja KRITSin yhteiset Taimi-vertaistukiryhmät on tarkoitettu lapsille, joiden perhettä vankeus koskettaa. Useimmiten on niin, että vankilassa on vanhempi. Taimi-yökylät tarjoavat mukavaa, rentoa ja turvallista yhdessäoloa – yökylässä saa pitää hauskaa!

Tänä vuonna yökylässä oli 13 lasta. Vilinää ja vilskettä sekä monenlaista touhuttavaa riitti. Teimme retken läheiseen Sea Lifeen ja puuhailimme pajoissa askartelun, lautapelien, hemmottelun ja piparikoristelun merkeissä. Illaksi tilattiin pizzaa ja herkuteltiin leffaa katsellen.

Yökylän jälkeen olen pohtinut ihaillen sitä, miten lapset tutustuvat toisiinsa. Alkuvaiheessa, kun emme olleet oikein vielä päässeet käyntiinkään, jännitys oli käsin kosketeltavaa. Kaikki eivät tunteneet toisiaan etukäteen. Yksi alla olevista kuvistakin kuvaa hyvin, miten monenlaisissa tunnelmissa yökylään tultiin. Seinälle sai valita tunnetilaansa kuvaavan emojin. Osaa jännitti, että saisiko yökylässä kavereita vai jäisikö sittenkin aivan yksin. Ehkäpä olisikin parempi lähteä kotiin illalla, mietti joku, mutta eipä aikaakaan, kun uusia kavereita oli jo löytynyt ja mieli muuttunut. Tänne voisikin jäädä yöksi.

Jälkikäteen on pohdituttanut myös se, miten voisimme rohkaista parhaiten niitä, joille tutustuminen on syystä tai toisesta vaikeaa. Miten rohkaista toimimaan niin, ettei liiaksi sulje itseään maailmalta, mutta samalla auttaa oivaltamaan, että myös itsensä suojaaminen on tarpeellista?

-Maria

Skip to content