Täysin poikkeuksellista aikaa on jatkunut nyt reilut kaksi viikkoa. Se on yhden ihmisen työurassa aika mitätön aika, mutta olen sen aikana oppinut itsestäni enemmän kuin monen viisaan kouluttajan avulla koskaan. Olen aina tiennyt olevani hyvin sosiaalinen ihminen, vaikka pidänkin paljon myös yksin olemisesta. En ole kuitenkaan ehkä koskaan tajunnut, kuinka paljon toimintani ja työni laatu on kiinni sosiaalisesta kanssakäymisestä.
Esimiestyö on aina tietyssä määrin yksinäistä. Siinä on tehtäviä, joita et voi jakaa muiden kanssa ja jotka eivät kuulu muiden työnkuviin. Poikkeusolot eivät sinänsä muuta tätä työtä kovin paljon. Edelleen on istuttava kokouksissa, hoidettava juoksevia asioita ja tehtävä päätöksiä sekä valmisteltava asioita. Voisi siis kuvitella, että monikaan asia ei kovasti muutu, luurit päähän vain ja kokoukseen. Suurimman eron normaaliin voisi helposti kuvitella olevan se, että nyt voi istua verkkarit jalassa ja nauttia siitä, yleensä kun en kehtaa töissä paljon tuota lempi vaatekappalettani käyttää.
Minut pääsi kuitenkin salakavalasti yllättämään se, että muutos ei ollutkaan ihan niin pieni. Yhtäkkiä työpäivistäni hävisi moni asia. Lähestyvät askeleet ja ajatus ”kukahan nyt tulee” sekä iloinen yllättyminen tulijasta. Kopiokoneen kohdalla nopeasti vaihdetut kuulumiset, naurunremakat yhden kertoessa hauskaa juttua, satunnaiset iloiset hymyt kokouksiin mennessä kun pitkästä aikaa näet jonkun tutun. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin.
Nyt on helppo sortua ajattelemaan vain kaikkea tätä, mitä poikkeusaika on minulta vienyt. En kuitenkaan halua ajatella niin. Haluan ajatella sitä, kun paluu normaaliin arkeen on joskus edessä. Sitä, miten ihanaa on kuulla puheensorinaa toimistossa ja vaihtaa kuulumisia. sitä, miten paljon tehokkaammin saan työni tehtyä, kun saan mukavia pieniä kohtaamisia päivän aikana. Ja ennen kaikkea sitä, miten huikea tiimi minulla on. Luulen, että tulevaisuudessa osaan myös nauttia tämän porukan seurasta tietoisemmin. On etuoikeus olla osana sellaista tiimiä, jota tulee jo kahdessa viikossa kova ikävä. Se kertoo siitä, että olen voittanut työpaikkojen lotossa jättipotin. Onnekas on se, joka työkavereistaan tykkää.
