kuvassa karhu kurkkaa pesästään

Talviunilta on herätty!

Talviunta nukkuvalla nisäkkäällä ruumiinlämpö laskee ja elintoiminnot hidastuvat. No sehän on kuin meidän blogi! Snellun blogi on tämän vuoden ensimmäiset kuukaudet viettänyt tiiviisti omassa pesässään, rasvakerrostaan sulatellen, eikä ole ulospäin paljon pukahdellut. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Snellun työ olisi ollut talviunilla, ehkä ennemminkin päin vastoin. Tekemistä on ollut paljon ja edelleen olemme tasapainoilleet etänä toteutettavien ja perinteisten livehommien välillä. Siinä hötäkässä ei ole blogitekstien kirjoittaminen aina muistunut mieleen. Nyt on kuitenkin aika herätä taviunilta. Teemme sen karhun tavoin ensin huolella venytellen ja maailman menoa ihmetellen ja katsomme pikku hiljaa miten olisi hyvä lähteä etenemään. Ajattelimme, että kokeilun arvoista voisi…

Read More

Alla päin oleva nuori ja saapaslainen rannalla

Tule vapaaehtoiseksi Saappaaseen

Saapas menee sinne, missä nuoret jo ovat. Saappaan vapaaehtoiset kohtaavat nuoria heidän omilla ehdoillaan kaduilla, festareilla ja sosiaalisessa mediassa. Saapaslaiset ovat turvallisia ja luotettavia aikuisia, jotka kuuntelevat ja auttavat nuoria. Snellun Saapas-koulutuksen päivät ovat:ke 23.3. 17.30-20.30ti 29.3. 17.30-20.30la 9.4. 12-17pe 22.4.— su 24.4. leirila 7.5. 12-17 Lisätiedot ja ilmoittautumiset:maria.anttila(at)evl.fi, 050 5766 804 Ilmoittautuneet haastatellaan ennen koulutuksen alkua. Saappaasta lisää tietoa löydät myös www.saapas.fi Kuvat: Mikko Käkelä

Read More

Merenrannassa kaisloja ja aurinko matalalla.

Toivosta

Juuri nyt tuntuu tärkeältä puhua toivosta. Mitä toivo on? Mistä toivo tulee? Toivo on yksi tunteista, joita ihminen kokee, kuitenkin sitä on vaikea määritellä. Ilo, suru, viha, pettymys ovat helpompia tunnistaa ja määritellä. Toivo saattaa olla kuin herääminen johonkin mukavaan päivään, tietäen että tänään tapahtuu jotain mielenkiintoista. Toivon vastakohta toivottomuus on ehkä helpompi tunnistaa. Mitä värejä herää kun mietit toivoa, entä toivottomuutta? Itselläni toivottomuus näyttäytyy jonain synkkänä mustan ruskean tumman harmaan sekaisena syöverinä tai pyörteen tapaisena liikkuvana, joka voi imaista mukaansa. Toivo taas näyttäytyy hennonvihreänä koivun kevään ensimmäisenä hiirenkorvana, jonka tuoksunkin voin tuntea. Ajatus keväästä ja valosta lohduttaa. Toivo on…

Read More

kuvassa ostoskassi, jossa on kierrätysmerkki

Ekumeenisen vastuuviikon ajatuksia

Siivosin tänä kesänä kesämökin kaappeja ja raivasin vuosien saatossa syntynneitä epämääräisiä tavararöykkiöitä. Kärräsin elektroniikkaromuun kasan vanhoja puhelimen latureita, sellaisia pyöreäpäisiä, joihin sopivia puhelimia kenelläkään ei enää ole. Vaan sitten paljastuikin, että siivoushuumassani olin heittänyt pois myös puolisoni pari kesää sitten ostaman otsalampun laturin, joka erehdyttävästi näytti vanhan nokialaisen laturilta. Lamppu on ollut kalastuksessa kovassa käytössä ja on syksyisin varsin välttämätön. Lupasin toki auliisti, että hankin hänelle uuden lampun, sillä uutta laturia siihen ei löytynyt. Siispä ei muuta kun ostohousut jalkaa ja kaupoille. Yllätys oli kuitenkin melkoinen kun huomasin, että vastaavanlainen lamppu maksaa yli 400 euroa. Pienen googlailun tuloksena selvisi, että…

Read More

kuvassa nainen, joka keppijumppaa

Liikunnallisia mielenliikkeitä

Sain vähän aikaa sitten kutsun liittyä mukaan kirkon Liikunta Agentteihin. Agentit ovat sellaisia seurakuntien työntekijöitä, jotka pyrkivät edistämään liikunnan roolia seurakunnissa ja toimivat liikuntayhdyshenkilöinä. Tämä sai minut miettimään omaa suhdettani liikuntaan. Olen ollut urheiluseuran jäsen 5- vuotiaasta saakka. Pidin urheilusta, mutta koululiikuntaa inhosin. En ymmärtänyt miksi siellä piti tehdä asioita, joista kukaan ei tuntunut tykkäävän. Tai miksi pojat pelasivat samaan aikaan kun tytöt kävelivät ympyrää tamburiinin tahdissa hernepussit pään päällä. Se oli varmaan ensimmäisiä epätasa-arvon kokemuksiani. Ensin harrastin yksilölajeja, mutta 11-vuotiaana mukaan tuli joukkueurheilu. Yhtään liioittelematta voi sanoa, että se muutti elämäni. Se tie on vienyt minua näihin päiviin saakka ja edelleen…

Read More

Hensku vilkuttaa puhelinkopissa

Sekasotkua ja uutta avaruutta

Snellu muutti! Jep, se on muuttanut jo kolme vuotta – oliko jotain uutta? Kylläpä tekee hyvää koluta laatikoiden, kaappien ja lokeroiden syvimpiä sopukoita ja läväyttää musta jätesäkki auki. Hyvin palvelleita, kivoja ja kipeitäkin muistoja. Ja kun raaputtaa kuorta, pinnan alta saattaa löytyä aarteita, uusimassa olleita, odottamassa jälleennäkemisen iloa. Ei, kaikkea ei kannata heittää pois. Pyyhitään pölyt ja mietitään vielä hetki. Vuosi on hyvä aika, sitten joutaa jo kiertoon Raivaamisen jälkeen on puhdistunut olo. Sielukin uusiutuu. Jotain uutta ja arvaamatonta. Ihkauudet villaverhommekin päättivät yllättäen tusauttaa terrakotan värisen partikkelisumun kaikkeen mihin vain voi tarttua. Siitä huolimatta kysymys on: kuinka voin palvella? Ei…

Read More

kuvassa työhuone, jossa tavarat ovar muuttolaatikoissa

Jotain uutta ja jotain vanhaa

Uusi vuosi ja uuden kujeet, sanoo vanha sanonta. Snellun kohdalla se pitää tänä vuonna paikkansa varsin hyvin. Muutto on jälleen edessä ja aikamoisia kujeita onkin tullut vastaan. Vaikka vajaat kaksi vuotta väliaikaisissa tiloissa onkin romun kerryttämisen aikavälinä melko lyhyt, niin kyllä siinäkin ajassa on ehtinyt kätkeytyä kaappeihin ja laatikoihin mitä ihmeellisimpiä tavaroita ja papereita. Oman huoneeni tavaroiden läpikäymiseen on kuulunut myös sellaisten tavaroiden setvimistä, jotka eivät ole minun. Sain nimittäin edeltäjältäni perinnöksi laatikostollisen tavaraa, jota en edellisen muuton yhteydessä ehtinyt kovin valikoivalla silmällä tarkastella. Nyt niitä tonkiessani pyöri mielessäni montakin kysymystä. Miksi kukaan haluaa varastoida satoja, ellei tuhansia nuppineuloja? Miksi…

Read More

kuvassa käsistä muodotettu sydän ja auringonlasku

Jokaisella on oma risti kannettavana

Kukaan ei voi välttyä vastoinkäymisiltä elämässään. Joskus näemme toisen ihmisen surun ja paineen, mutta jokaisen kuoren alla on jotain syvempää mitä emme aina pysty näkemään. Kun kysymme kuulumisia, harvemmin jäämme miettimään sen syvemmin. Sehän on erittäin inhimillistä tässä kiireisessä ja hektisessä maailmassa, jossa elämme. Mutta mitä jos näkisimme kaikkien ristit? Suhtautuisimmeko eri lailla lähimmäiseen, tuttavaan tai tuntemattomaan? Olisimmeko ymmärtäväisempiä ja hellempiä? Jättäisimme tiuskimiset tiuskimatta?   Tarvitseeko oma risti kantaa itse? Ei.  On olemassa paljon ammattilaisia, jotka voivat auttaa silloin, kun oman risti tulee liian painavaksi. Kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin oman onnensa nojalla.   Otammehan huomioon jokaisen, emmekä jätä ketään yksin. Ollaan ystävällisiä jokaiselle, sillä emme voi koskaan todella tietää, että mitä toiselle kuuluu.   Toivon kaikille kevyttä loppusyksyä ja jaksamista arkeen!  Terveisin Helmi, Snellun Sosionomiharjoittelija  

Read More

Kun joukkuepelaaja lenkille lähti

Kirjoitin jonkin aikaa sitten siitä, mitä havaintoja olen tehnyt itsestäni poikkeusaikana. Tänään oli aika miettiä asiaa hiukan lisää. Olin viisi vuotias, kun aloitin yleisurheilun. Se oli mukavaa, ehkä voisin jopa luonnehtia sitä monen riparilaisen käyttämällä arviointitermillä ”ihan ok”. Pidin liikunnasta, mutta en koska odottanut palavasti niitä iltoja kun urheilukentälle mentiin, enkä varsinkaan kilpailuita. Kymmenvuotiaana sain pitkän kinuamisen jälkeen luvan mennä kokeilemaan ringetteä, lajia, jota kaksi koulukaveriani oli alkanut harrastaa. Vanhempani olivat asian suhteen epäileväisiä, sillä he olivat kuulleet että pahimmillaan jääurheilu voi viedä sekä ajan että rahat. Ja miten oikeassa he olivatkaan. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä ja edelleen, 23…

Read More

Skip to content