• Jaettu ongelma puolittuu!

  • Tuemme erilaisia perheitä!

  • Ota rohkeasti yhteyttä!

  • Aina on tie eteenpäin!

  • Älä jää yksi! Avaa Snellun ovi!

ryhmäkuvaSnellussa on palailtu kesälomilta surullisissa tunnelmissa, mutta onneksi valoa meidän syksyyn tuovat jälleen kerran huiput vapaaehtoisemme. Saappaan syyskausi pyörähti käyntiin viime viikonloppuna Wknd- festavalin merkeissä. Kaksi työntekijää ja kymmenkunta vapaaehtoista kumpanakin päivänä takasi sen, että pystyimme hyvin huolehtimaan asiakkaistamme niin selviämisasemalla kuin festarialueellaakin. Lisäksi ison avun toivat tullessaan Itä-Helsingin Saapas sekä erinäiset muut nuorisotyön toimijat.

Olipahan onnitunut viikonloppu! Reilun viikon päästä lähdetäänkin sitten kohti Tamperetta ja ensimmäistä kertaa Blockfesteille...jännityksellä jäämme sitä oottamaan.

-Sanna-

 

P.S. Aina kaikki ei kuitenkaan mene ihan niinkuin elovissa. Tämän voi päätellä Henskun ilmeestä kun autosta loppui akku hiukan yhden jälkeen yöllä festarialueella.

Hensku sammuneessa autossa

Resized IMG 20170506 192628 762bToissa viikonloppuna pidettiin Terhokodin ja seurakuntayhtymän yhteistyössä perheiden suruleiriä Korpirauhan leirikeskuksessa. Perheitä yhdisti se, että kaikilla toinen vanhemmista on kuollut. Leirillä kokoonnuttiin vanhempien ja eri-ikäisten lasten ryhmiin sekä vietettiin aikaa yhdessä.

Vanhemman kuoltua nuori kokee tilanteen omalla tavallaan. Usein kuitenkin löytyy yhdistäviä asioita. Nuori saattaa kysellä: kestääkö aikuiset pahaa oloani, onko sallittua nauraa ja pitää hauskaa vaikka isä/äiti on kuollut, jaksaako vanhempi minua, saanko oikeasti näyttää miten pahalta minusta tuntuu, voiko kavereille kertoa ilman, että leimautuu erilaiseksi, entä jos välillä en halua puhua ollenkaan surusta tai muistella kuollutta vanhempaa, onko se ok? Selviänkö tästä? Milloin kipu hellittää?

Tällaiseen vertaisleiriin osallistuminen voi antaa nuorelle kokemuksen, että hän ei ole kokemuksensa kanssa yksin, ja että hän on normaali, tavallinen nuori, jolla on surua perheessä vanhemman kuoleman johdosta.

Leirin teema vie ajatuksiani pohtimaan perhettä muutoksen keskellä yleisemmälläkin tasolla. Vanhemman kuolema tai sairastuminen vaikuttaa perhedynamiikkaan. Ei ole harvinaista, että nuori ottaa perheessä sairastuneen/kuolleen vanhemman paikan alkaen kantaa aikuisen vastuuta. Jos tällaista huomaa tapahtuvan, on perheessä läsnä olevan vanhemman ja lähipiirin hyvä havahtua huomaamaan tilanne ja tukea nuorta kasvamaan omana itsenään itsenäisyyttä kohti unohtamatta sitä, että hän saa tarvita aikuisen tukea ja huolenpitoa. Raskaan menetyksen keskellä on luonnollista, että tarvitsevuus lisääntyy kaikilla perheenjäsenillä. Nuoren ei silti koskaan pidä alkaa vanhemman tukijaksi.

Moniin kysymyksiin ei ole selkeitä oikeita ja vääriä ratkaisuja. Elämä ei mene käsikirjan mukaan ja jokainen perhe löytää haastaviin tilanteisiin omia luovia ratkaisujaan. Aina ei ole helppo tietää mikä on sopiva määrä vastuuta ja milloin vastuu alkaa kuormittamaan liikaa ja rooli muuttuukin vastuunkantajasta taakankantajaksi. Mikä on yhteistä suremista ja milloin nuoren rooli on vaarassa muuttua vanhemman tukijaksi? Avoimuus ja keskusteluyhteys nuoren ja vanhemman sekä muiden tärkeiden aikuisten kanssa on keskeistä. Silloin tilanteisiin löydetään perheissä omannäköiset ratkaisut. Jos vanhempana kyselet tällaisia asioita, ei kannata arvuutella, vaan kysyä nuorelta itseltään, miten hän kokee tilanteen. Jos nuorena pohdit elämäntilannettasi, uskalla näyttää ja kertoa, miten asioita oikeasti koet. Saatko riittävästi tilaa olla nuori ja sopivasti vastuuta? Mitä jos mikään ei huvita ja kaikki tuntuu merkityksettömältä eikä ole voimia tarttua arkeen, millaista tukea tarvitset? Miten koet vanhemman surun? Saatko riittävästi tilaa näyttää omaa suruasi? 

Jos perhettäsi koskettaa vanhemman sairastuminen, kuolema tai muu järkyttävä elämän kriisi, muista, että apua on saatavilla. Uskalla tarvita muiden apua. Meistä kuka vain voi olla siinä tilanteessa, että tarvitsemme apua. Siinä ei ole hävettävää. Pikemminkin avun hakeminen kertoo siitä, että arvostat itseäsi. Terveisiä ja tsemppiä: hyvä Sinä!

 

Olen menossa Espooseen seurakunnan riparityötä tekevien kokoukseen kertomaan sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta rippikoululeireillä. Olen iloinen tästä pyynnöstä, kun halutaan miettiä miten voisi kunkin nuoren erityistarpeet tulla mahdollisimman hyvin huomioiduksi. Ohjaan sukupuoleltaan moninaisten ja sukupuoltaan pohtivien nuorten vertaistukiryhmää Snellussa. Tein viime vuonna erääseen koulutukseen pienen lopputyön aiheesta. Työhöni kokosin nuorten omia näkemyksiään ja toiveitaan siitä kuinka he toivovat tulevan kohdatuksi. Tärkeimpinä asioina korostuivat seuraavat: että ei sukupuolitettaisi väärin, tärkeää puhutella ihmistä sillä nimellä, jonka hän kokee omakseen, osaksi omaa identiteettiään ja että ihmissuhdetyön ammattilaisilla olisi jonkinlaista perustietoa aiheesta, ei tarvitse olla mikään asiantuntija. Täältä voi katsoa tietoa sukupuolesta.

Terveisin Snellun Lennu

Ensi viikolla kohtaan suuren haasteen. On aika ottaa hiukan opintovapaata ja käydä haistelemassa toisenlaisia tuulia. Suoritan tänä keväänä telogian opintoihini liittyvän neljän viikon mittaisen harjoittelujakson Sastamalan seurakunnassa Pirkanmaalla. Luvassa on nuorisotyönohjaajalle kosolti uusia haasteita, kuten vanhustyötä ja messuihin osallistumista. Mahdollisia saarnan aiheita miettiessä hiukan hikoiluttaa jo. Työtehtävien lisäksi mietityttää, miten harjottelijan asemaan osaakaan asettua. Olen ollut viimeksi harjoittelijana vuonna 2008, joten hetki on välissä vierähtänyt. Olo on kuin ekaluokkalaisella ennen ensimmäistä koulupäivää.

Vaihtelu toki virkistää, mutta samalla tuntuu, että omasta työstä pois oleminen on jotenkin vaikeaa. Ennen kaikkea, miten osaan olla ilman Saapasta? Onneksi sentään vappuna ehdin Saappaan mukaan tänne Helsinkiin, ettei ihan täysin Saappaaton kevät ole edessä. Töihin paluun jälkeen alkaakin sitten jo kesän festareiden kova suunnittelu ja myös syksyn kuvioiden miettiminen. Toivottakaa onnea, sitä tarvitaan!

 

-Sanna-