• Jaettu ongelma puolittuu!

  • Tuemme erilaisia perheitä!

  • Ota rohkeasti yhteyttä!

  • Aina on tie eteenpäin!

  • Älä jää yksi! Avaa Snellun ovi!

Sirpa

Mitkä ovat toiveesi ja unelmasi? Oletko lähtenyt toteuttamaan niitä vai haudannut ne? Mikä on kyllin hyvä ja riittävä, vai tavoittelenko täydellisyyttä?

Näitä kysymyksiä tulee ajoittain mietittyä hyvin erilaisissa tilanteissa, vaikkapa tätä blogia tehdessä. Mielessä on hyvä ajatus ja materiaalia, mutta sanat eivät vain tule paperille. Ei niin, koska asian pitää olla punnittua ja ainutlaatuista ja tekstin loistavaa ja mielenkiintoista.

Etenkin kiireen keskellä on haastavaa päästä flow-tilaan ja antaa vaan kaiken soljua ja tapahtua. Vai onko sittenkin kyse itsekritiikistä joka tuomitsee aiheen ja tekstin jo ennen yritystä. Onko olkapäällä pirulainen, joka muistuttaa että sinähän et osaa kirjoittaa ja aihekin kiinnostaa vain sinua.

No, tässä kuitenkin pari vinkkiä miten itsekritiikin voi valjastaa voimavaraksi:

1. Tunnista miten puhut itsellesi, onko olkapäälläsi räksyttävä rakki vai hellivä enkeli? Voit myös tuntea kehossasi vaatimuksen joka nostaa olkapäät korviin ja jäykistää niskan tai laittaa vatsan sekaisin.

2. Nimeä sisäinen vaatija. Ja jos se on rakki, voit opetella komentamaan sitä ja laittamaan sen aisoihin. Jos se on pirulainen, voisiko siihen suhtautua huumorilla?

3. Rauhoita kehosi, kuuntele ja keskity hengitykseesi. Puhu itsellesi lempeästi ja vakuuttele hengityksen lomassa, että kaikki on ihan hyvin.

Toimi, tee asioita, jotka ovat unelmiesi mukaisia ja ota riskejä, jotta saavutat ne. Aina kannattaa yrittää, ensimmäiset mokat sattuvat eniten! Tällaisia mietteitä heräsi kun luin Helsingin sanomien (4.2.2018) artikkelin työpsykologi Ronnie Grandellista, joka on juuri julkaissut kirjan: Irti itsekritiikistä-löydä terve suhde itseesi

 

Snellun Sirpa

Kurkkaa mitä kuuluu Snellun Lennun päiviin

 

 

 

Viikonloppuna pääsin jälleen kerran päästämään salaisen ihailijan minussa valloilleen. Oli aika jokavuotisen Saapas-leirin, tällä kertaa Kellokoskella. Tänä vuonna Saapas- kurssimme on melko pieni, joten leirin osallistujista valta osa oli wanhoja saapaslaisia. Vaikka koulutuksellisesti leirin asiat ovatkin heille hyvin tuttuja, silti heitä lähti mukaan suuri ja innostunut joukko. Heti tässä kohden salainen ihailijani pääseekin valloilleen. Nämä ihmiset ovat olleet viikon töissä ja sen päätteeksi haluavat lähteä kahdeksi päiväksi leirille auttamaan meitä työntekijöitä ja tutustumaan uusiin kurssilaisiin. Kukaan heistä ei koskaan valita, vaikka ohjelma olisi hyvin saman kaltainen kuin edellisinä vuosina. Kysymykseen "Voisiko joku auttaa..." ei koskaan tarvitse pitkään odottaa vastausta. "Voisitko pitää hartauden?" tai "Haluaisitko auttaa tämän ohjelmaosuuden toteuttamisessa?" ovat kysymyksiä, joihin en koskaan ole saanut kieltävää vastausta.

En siis voi kuin ihailla. He osallistuvat, auttavat, kuuntelevat, kommentoivat, tutustuvat uusiin ihmisiin ja ovat iloisella mielellä. Jokainen meistä voisi esittää itselleen kysymyksen, olisinko minä valmis tuohon samaan? Oman työviikon jälkeen osallistumaan perjantaisin Saapas- päivystyksiin ja sen lisäksi vielä lähtemään viikonlopun mittaisille leireille ja muihin tapahtumiin. En voi kuin ihailla näitä ihmisiä ja heidän haluaan olla mukana vapaaehtoistoiminnassa. Niin, ja  ehkäpä se minun ihailuni ei aina pysy niin salaisena kuin kuvittelen, vaan tulee välillä hyvinkin julkiseksi.

 

Sanna

Torni kaatuu

Latu blogiin 9.2.2018

Tässä talvisen viikonlopun alla pohdin, että on todella tärkeää, että jokainen kulkee omia itse valitsemiaan latuja, mitä ne sitten ikinä ovatkaan. Ja kuljettakoon ne sinua kohti jotain uutta, jotain hyvää :)

Terveisin Snellun Lennu