Maan päällä paikka

Kävin katsomassa Ninu Lindforsin ohjaaman Maan päällä paikka -tanssiesityksen. Tanssijat olivat Vanajan avovankilan naisia. Esitys kosketti minua kaikilla aisteilla, hyvin kokonaisvaltaisesti ja siksi siitä kirjoittaminen ja kokemuksen sanallistaminen on vaikeaa. Ohjaaja Ninu kertoi esityksen saaneen alkunsa sukuriidoista ja pohtivan, miten lahjaksi saatu voi muuttua haluksi omistaa.

Kuvaan taidekokemustani kuvallisina välähdyksinä:

Pimeässä liikkuvat kädet

kuljettavat valoa,

näkeekö sydän silloinkin

kun silmät eivät,

yhdessä ja kuitenkin

jokainen niin yksin,

jos yksi saa päättää mitä ja miten jaetaan,

riittääkö hyvää kenellekään

Pimeässä seinään painautuvat kädet

vahvistavat valoa,

elämänvirtaa

piirrät kehoosi ja se saa rajat,

minä, sinä, jokainen erillisenä

löytää oman tilan ja lahjan,

rakennamme yksin ja yhdessä

omaa elämää,

heittäen pois turhaa ja häiritsevää,

pitäen sen mikä on hyvää tekevää.

Rannan kivet, tuuli, valonsäteet

ja liike jota jokainen tuo esiin ainutlaatuisena.

Lahjaksi sain palan kokemusta,

jossa koin yhteyttä, kauneutta, tasa-arvoa.

Suussa raikkaan makea jälkimaku.

(esityksessä sokeripalat symbolina jollekin, jota kukin saa nähdä omista lähtökohdistaan; minulle ne olivat jotakin arvokasta, lahjaa ja toisena hetkenä jotakin tarpeetonta)

Kiitos Vanajan naiset, kiitos ryhmä upeita ihmisiä, taiteilijoita!

Vaikuttuneena, Snellun Taina